25 syyskuuta 2016

VAUHKIKSEN MUISTOAJOT 25.9.2016

Periksienanna 2016 hyväntekeväisyyspyöräilytapahtuman vuoro oli tänään Porvoossa. 
Ensin kiersimme perinteisen Porvoon Ajojen peruslenkuran 21km ja lähtöpaikkana oli tietenkin myllymäen koulu.
Mukana pirtsakkaassa syyssäässä oli yli 30 fillaria.


Lämmittelykierroksen jälkeen oli vuorossa n. 65km kierros Porvoon itäpuolella reippaammalla vauhdilla. Vaikka varpaita palelikin niin muutoin meno oli hyvin vauhdikasta.
Mukava tapahtuma ja ehkäpä jo kesän viimeinen!


24 syyskuuta 2016

CAFFIN TALVIKAUSI 2016 - 2017


Aloitamme sporttaamiset Torreviejan kulmilla taasen lokakuun puolessavälissä. Syyskauden olemme evakossa caffin talolta mittavan perusremontin vuoksi ja tämän takia majoitusvarauksia otetaan vastaan loppuvuonna vain rajoitetusti.
Tammikuun alkupuolella tilanne helpottuu ja tilaa löytyy taas reilummin aina toukokuun alkuun asti.

Keskitymme tulevana talvena enemmän maantiepyöräilyyn, juoksuun ja uintiin.
Näille lajeille seudulla on hyvät treenipaikat.
Loputtomasti hyväkuntoista asfalttia ja maastopolkua, niin fillareille kuin lenkkikengillekin. Uimahallejakin on kolme kappaletta ja toki märkäpuvulla sitten välimeressä.
Toki muitakin aktiviteetteja on viikoittain mm. ratsastus, keilaus ja vuoristovaellus!

Tervetuloa Aktiivilomalle Aurinkoon!

18 syyskuuta 2016

S-Works


Nonni! Pienestä sitä ihminen joskus onnelliseksi tulee!
Pian selviää kuinka Alicanten tiestöt worksin vastaanottaa. Kuuma asfaltti kun on joskus niin hemmetin tahmeaa :)) 

08 syyskuuta 2016

HANNAN PUOLESTA

 Torstaina 8.9. oli Hannan Puolesta hyväntekeväisyyskampanjan pyöräilytapahtuma. Mukavasti olikin polkijoita tullut Porvoon keskuskentälle, josta starttasimme joko 30km tai 56km reiteille.
Hanna oli myös paikalla miehensä kanssa ja he osallituivatkin tandemillaan reitin kiertoon! 
Sääolosuhteet olivat aivan fantastiset ja porukalla hyvät fiilikset!



Hannan Puolesta löytyy facebooksivut missä seurataan hyväntekeväisyyskampanjan etenemistä.

https://www.facebook.com/hannanpuolesta/

07 syyskuuta 2016

PERUSLENKKI 50KM



Kesän viimeisiä kunnon ajokelejä viedään. Porvoo-Emäsalo-Porvoo 50km on muodostunut hyväksi PK-lenksuksi. Tie on hyväkuntoinen ja autoja todella vähän.


Reitti on ilman kummempia käännöksiä kohden espanjaa ja merenrantaa. Vallitseva lounaistuuli on siis lähes aina sivuvastainen menomatkalla.

AliExpressistä löytyi todella hyvä Fouriersin HA-S014 alumiininen härpäkekiinnike. Tuote kiinnitetään kahdella pultilla stemmin valmiisiin kierteisiin. Kyllä pysyy eikä väpätä!
Yläpuolelle Edge ja alapuolelle GoPro. Hinta on 19,95:- ja viikossa kotipostiin rahtivapaasti.
Se on siinä!

www.aliexpress.com


05 syyskuuta 2016

TEHONMITTAUS PYÖRÄILYSSÄ


Viitisen vuotta sitten pyöräilyyn ei wattimittareita vielä pahemmin tarjolla ollut. Nykyään eri valmistajia löytynee jo pitkälti yli kymmenen varteenotettavaa valmistajaa.
Voiman määrää seurataan useimmiten vasemman kammen avulla. Myös pelkistä polkimista saadaan joillakin valmistajilla vastaavaa dataa.
Löytyy myös täydellisiä keskiöitä sekä takanapoja joissa on mittalaitteet integroituna.
Hintahaitari eri laitteilla on tyyliin 300 - 2500 euroa/dollaria/puntaa. Toki kehityskustannukset ja laitteen pitkäikäisyys on hintaa nostava tekijä.



Yksi uusimpia ja mielenkiintoisimpia mittaustapoja on ilmavirran ja -paineen sekä kiihtyvyyden analysointi. 

Tehomittareiden puolueeton vertailu: https://youtu.be/Eik97sjOpuM


01 syyskuuta 2016

FINNTRIATHLON 2017


Kohden uusia haasteita!
Kauden 2017 ilmoittautumiset on nyt avattu ja paikat täyttyvät hyvää tahtia.
Vielä kerkeät mukaan jos nopea olet!

http://finntriathlon.fi/