02 huhtikuuta 2015

ELCHE 22.3.2015

 Elchen puolimaraton juostaan yleensä huhtikuun alkupuolella, mutta tänä vuonna tapahtuma järjestettiin normaalia aiemmin pääsiäisen takia. Sää oli onneksi mitä parhain vaikka ennuste lupasi peräti ukkoskuuroja...

 Kolmisen tuhatta juoksijaa oli ahtautunut kaupungin keskustan pääkadulle. Startin tapahduttua toki tilaa tuli koko ajan lisää ja olihan kaikki 4 kaistaa myös käytössä.

 Reitti on hyvä ja vaihteleva. Aiemmin mukana olleet teollisuusalueen kadut on jätetty pois ja tilalla on mukavia maisemia tässä palmuistaan kuuluisassa kaupungissa.

 Kaupungin halki virtaa joki ja sen yli reitti myös kulkee kolme kertaa erilaisten siltojen läpi.

 Palmujen keskellä oli mukavan vilpoista ja rauhoittavaa juosta.

Kannustusta täällä on myös reilusti. Välillä reitti kapeni hurjasti väkijoukkojen vuoksi mutta kyllä sieltä aina läpi mahtui!
Osa Caffilaisistahan juoksi kisan palauttavana sunnuntailenkkinä. Super Jane tosin enempi kisafiiliksellä ja voittikin oman sarjansa eli junior femenina! 

Tulokset: http://www.chiplevante.net/2015MMELCHE/clasificaciones.asp