13 toukokuuta 2013

K6H RUN


 

Caffilaisten ensimmäinen suomen kisa oli Kuopiossa juostava 6 tunnin ultra 11.5. lauantaina! Lähdön tunnelma oli käsin kosketeltavissa hapekkaassa aamussa!
Kolme meitä oli juoksemassa ja peräti 5 huoltamassa jotenka hyvin oli pullat uunissa.
Kaikkiaan osallistujia oli lähes 50kpl ja enemmänkin olisi varmasti ollut, ellei 24 tunnin MM kisat Hollannissa olisi sattunut samaan aikaan.
Tapahtumapaikka on Väinölänniemen kenttä ja 400m rataa kierrettiin. Kahden tunnin välein vaihdettiin suuntaa ja mikäpä oli juostessa kun kuuluttaja viihdytti meitä jutuillaan ja musiikillaan.
 
 

Lähtö on juuri tapahtunut tasan kello 10.00! Huoltajia ja katsojia oli myös mukavasti paikalla kannustamassa. Väsynyttä juoksijaa auttaa huomattavan paljon kun kuulee kannustusta radan varrelta!
 
 

 
Kilpailun johtaja on oranssiin (espanjan appelsiinin väri hmmm...) pukeutunut piällysmies Eka Partanen!
Hyvin oli järjestelyt taas hoidettu eikä pieni sateen ripsauttelu haitannut tahtia ollenkaan!
Huoltopöytiä oli riittävästi ja ajanotto toimi moitteetta!
 
 
 
 
Mikloksen (keskellä) koko kevään vihoitellut pohje antoi juosta kevyen suorituksen. Tosin 2 kertaa joutui käymään varikolla hierottavana ja lääkittävänä Anti Crampp pilsuilla ja hömpsyillä...
 
 
  
Heltsu juoksi komeasti uuden oman enarinsa!
 
 
 
 
 
Redu vauhti oli todella hyvä, mutta joutui kuitenkin valitettavasti jättämään kisan puolivälissä kesken. Siihen mennessä hän olikin ennätysvauhdissa!
 
 

Onhan tämä pohjolan sää melkoinen kontrasti Espanjan aurinkokeleihin. Caffilaiset tietävät varsin hyvin miksi Torreviejaan kannattaa lomansa säästää!


Huolto on ensiarvoisen tärkeää ultrajuoksussa. Kokeilemalla ja kokeneempia kuuntelemalla omalle pöydälleen valikoituu ne sopivimmat juomat ja ruoat!




Rankan ja mielenkiintoisen päivän päätteeksi kävimme palauttelemassa Kuopion yössä hyvin sulavan ruoan ja juoman parissa!

http://www.rauhalahtiroadrunners.com/k6h/