30 maaliskuuta 2013

LÄMMIN KEVÄT


Jo kaksi viikkoa kestänyt helleaalto antaa meille esimakua kesästä! Kyllä näissä lämpötiloissa pyöräily sujuu mutta juoksuun se tuntuu hieman vaikuttavan. Varsinkin kun tasainen säätyyppi jatkuu pidempään.


Mukavia reittihaasteita löytyy myös aivan rannikon tuntumasta!



29 maaliskuuta 2013

EL CAMPELLO 10KM


Pitkänäperjantaina lähdimme käymään heti aamusta el Campellon pikkukaupungissa. Kaupunki sijaitsee 70km päässä Alicanten pohjoispuolella aivan rannikolla.
Juoksukilpailussa oli tarjolla 5km ja 10km matkat ja maaliintulijoita oli noin 1100 kpl.
Oheinen palkintopöytä ja podium odotteli ottajia!



Kaikkien ilmoittautuneiden nimet, syntymäajat ja juoksunumerot ovat aina nähtävillä paikan päällä!



Dorsalien (bibs) nouto on aina yhtä hektinen tapahtuma! Jonoja on useita ja niissä sitten vaihdetaan paikkaa tarpeen vaatiessa jos oma numero ei kyseisestä jonosta löytynytkään...



Hetki ennen klo. 10.00 tapahtuvaa starttia. Sää oli melko hyvä, lähes tyyntä, puolipilvistä mutta lämpötila oli kylläkin jo yli 20 astetta!


 
Salida eli lähtö! Näillä seuduilla ei ole lähtökarsinoita käytössä kuin Santa Polassa. Luova käytös on tarpeen jos lähelle lähtöviivaa meinaa päästä!




Reittiä oli muutettu aiemmasta enempi keskikaupungin suuntaan. Aiemminhan olemme juosseet rantaa pitkin edestakaisin. Osanottajamäärien kasvettua tasaisesti ranta-alue on jäänytkin pieneksi ja leveät kadut tulivatkin tarpeeseen!



Reitti kiersi toki myös rannan paseota hetken aikaa. Kierroksen pituus oli 5km.



el Campellon rantakaupunki on hyvin miellyttävä! Meri on läsnä ja kadut ovat siistejä.



Reitillä voi olla kaikkea ihmeellistä. Tarkkana tulee olla ettei näihinkään törmää, varsinkin kun nuo tulevat lähes heti rakennuksen kulman ja käännöksen jälkeen.



Grupo Brotons oli taas hoitanut järjestelyt hyvin!



Meta eli maali! Lähes kaikissa kisoissa täällä on sirullinen ajanotto by chiplevante.



Hierontapiste on lähes kaikissa kisoissa, tosin jonot ovat usein melko pitkät. Toki riippuu juoksijan vauhdista joutuuko ruuhkaan vai ei...


 
Caffille tuli pronssia aikuisten miesten sarjassa tyyliin sunnuntaihölkkä!



Sinipaitaiset ja jalkavaivaiset mutta ei matalamieliset!

http://www.chiplevante.net/2013KMNAUCOTUR/clasificacion.asp

17 maaliskuuta 2013

MURCIA 17.3.2013

 
Olimme hyvissä ajoin sunnuntaiaamuna perillä Murcian kattilalaaksossa. Nyt sää oli ihanteellinen enareiden tekoon ja Pekka ja Joni tekivätkin sellaiset! 
Osallistujia puolimaralla oli noin 2000 kpl ja kympillä noin 400 kpl.
Murcian juoksureitti on yksi maakuntamme parhaista ja tänne tulemmekin joka talvi 3-4 kertaa kilpaa juoksemaan.
Ensi syksynä täällä järjestetään myös ensimmäinen maraton 3.11.2013 tervetuloa mukaan!
 
 


Melkoinen hyörinä kisapaikalla alkoi tyypillisellä espanjalaisella rytmikkään musiikin säestyksellä.

 
Murcian seudulla on paljon armeijan henkilökuntaa ja heillä onkin ollut vuosittain useita joukkueita mukana kisoissa. Tasatahtiin kaverit juoksivat puolimaran laulaen samalla marssilauluja.
 


Tämä tipu oli varmasti karannut häkistään. Kaunisäänisenä ja luottavaisena se lauleskeli auton katolla!

Tulokset: http://www.crono3.com/clas.htm
Tapahtuman sivut: http://www.camurcia.com/

15 maaliskuuta 2013

KESÄÄ KOHDEN


Erilaisia aktiviteetteja on taasen suoriteltu.
Pyöräilyä, juoksua, pingistä, haahuilua ja pakkaamista..


Muutama tuhat teknistä paitaa on lajiteltu ja odottaa kuljetusta Suomen suuntaan...


Kevät on jo pitkällä ja kovat tuulet ovatkin pikkuhiljaa hellittämässä. Toki silloin tällöin vieläkin puhaltelee kovastikin vasten menosuuntaamme ja pilvet muodostavat ihmeellisiä kuvioita.


Kanavan pinta oli kerrankin kuin peiliä. Haaveena meillä on jonain päivänä lasketella tuo 70km kanootilla alusta loppuun!


Kaikki hyvin! Pyörät ovat kestäneet kovaakin käyttöä ilman isompia remontteja.


Kaikenlaisia kulkupintoja täälläkin löytyy. Lukemattomien porttien ja portaiden maana joskus sopivan väylän etsiminen vie oman aikansa!



Tulevana sunnuntaina 4 caffilaista juoksee Murciassa 10km tai puolimaratonin. Huoltajia on tällä kertaa lähdössä peräti yksi jokaiselle sekä kunniajäsen Rikukin on matkassa mukana!

12 maaliskuuta 2013

POLLO con HIERBA y NATA alá ESMERALDA


Caffilaisten tämän hetken ydinryhmä kokoontui lounaan merkeissä talolle. Juttua riitti monesta aiheesta ja jatkoa seuraa taasen kun sen aika on.
Jäsenistömmehän vaihtuu täällä paikan päällä jatkuvasti. Kuka on viikon tai kaksi, kuka kuukauden tai kaksi...




Pingis on kova sana palauttavana harjoitteena... nojaa, ainakin hiki siinä tulee!

 
 Jalkapalloakin pelaamme hyvin usein heti kun ovesta ulos astumme!


10 maaliskuuta 2013

BENIJOFAR


Seitsemän juoksevaa caffilaista ja huoltajamme Heidi saapuivat aamulla tähän mukavan tyypilliseen espanjalaiseen pikkukaupunkiin.
Matkana oli tarjolla 7,5km pikamatka startin ollessa klo. 10.00. Mukavan vaihteleva reitti sisälsi asfalttia ja hiekkapintaa sekä hieman mäkeäkin.
Tänä kyseisenä viikonloppuna oli lähiseudulla tarjolla peräti 13 eri vaihtoehtoa juosta kilpaa. Tarjontaa on siis melko riittävästi!



Lähtöviivalla oli noin 600 juoksijaa ja tunnelma oli 120 desibelin musiikin ja täydellisen kevätilman myötä aivan huipussaan!



Startti on juuri tapahtunut ja ensimmäiset minuutit juostaankin loivaa ylämäkeä kaupungin pääkatua pitkin.



Melko jyrkkä nousu keskikaupungilla juostiin kilpailun aikana kaksi kertaa. Voimajuoksijat napsivat tässä mäessä kevyempiä kavereita.



Muutama kilometri reitistä juostiin kanavan varrella ja maaseudun rauhassa. Lämpötila oli noussut jo yli 20 asteen ja varjoja moni hakikin mielellään.



Kanavan varsi oli hiekkatietä. Monttuja siellä tosin oli mutta kevyt tuuli pääsi vilvoittamaan juuri sopivasti.



Mutkia ja kapeita katuja sekä kujia näissä vanhoissa kaupungeissa riittää!



Tyytyväiset kisailijat voittokasseineen ja kaljoineen maaliintulon jälkeen!



Ramos kumppaneineen leikkelivät Serrano kinkkua siivuiksi maaliinpäässeille huikopalaksi. Kyllä aivan suli suussa tuo herkullinen laatuliha!


 
Caffin mitalistit Petri ja Hansi pokkasivat hienosti kultaa ja hopeaa!
Taas podiumille mahtui vain yksi espanjalainen suomalaisten lisäksi :)
 
 

Caffin kolmas mitali tuli Antin hienolla juoksulla ja väri oli hopeinen!



Hieno saavutus seurallemme!
Nyt olemme kahmineet tästä kaupungista yhteensä jo 9 palkintosijaa viimeisen kahden vuoden ajalta. Trendi säilyy varmasti ja vuoden päästä tulemme varmasti taas uudestaan!

Tapahtuman sivut: http://clubatletismobenijofar.com/carrera.htm
Tulokset: http://www.chiplevante.net/2013CPBENIJOFAR/clasificaciones.asp



07 maaliskuuta 2013

RADALLA


Päätimme lähteä parin sadepäivän jälkeen Torreviejan keskuskentälle hieman vetoja juoksemaan. Tänään olikin mukavan keväinen keli ja ihmisiä oli liikkeellä paljon.



Lämmittelyt ennen ja palauttavat jälkeen. Hetki kuvan oton jälkeen kentälle tuli kolmisenkymmentä koululaista liikuntatunnilleen ja ruuhkat alkoivat.


Hansi ja Petri juoksivat neljä tonnin vetoa.


 
 
Vellu ja Antti takasuoralla.
 

 
 Silloin kun energiat ovat nollilla, tällä 1/2 paunan Bushwackan burgerilla saa elämän taas hymyilemään!

http://www.facebook.com/bushwacka


03 maaliskuuta 2013

MITALISADETTA CARTAGENASSA 3.3.2013

 
Caffilaisten yksi kohokohta talvisin on ollut Cartagenan puolimaraton.
Reitti on todella hyvä ja kaupunki itsessään on kuin karamelli rakentuen vanhan kaupungin ympärille.
Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus juosta myös varttimara.
Tällä kertaa joukkueessa oli mukana 9 juoksijaa ja 4 huoltajaa. Sää oli ihanteellinen ennätysten tekoon eli lähes tyyni, +14 astetta ja pilvinen sekä hieman kosteahko ilmanlaatu!
 

 
 
Ensin paikan päälle tultuamme tarkistimme jokaiselle kuuluvat juoksunumerot eli dorsalit. Puolikkaalle oli starttaava noin 600 juoksijaa ja varttimaralle noin 400 juoksijaa.
 

 
Hetki ennen starttia kaupungin pääkadulla.
 

 
Maali on keskustassa olevalla urheilukentällä. Tämä juoksutapahtuma on järjestetty jo 20 kertaa ja caffilaiset ovat olleet mukana viimeiset 7 vuotta!
 

 
Hansi ja Petri juoksivat hyvin ja olivatkin sarjassaan ykkönen ja kakkonen! Yksi espanjalainen sentään mahtui samalle podiumille...
 

 
Antti pokkasi hienolla juoksulla hopeaa!
 

 
Olli juoksi hienosti toiseksi ja nouti hopeapytyn!
 

 
 
Karin upea juoksu toi pronssia!
Oli tosin lähellä ettei pytty jäänyt laatikkoonsa, sillä järjestäjät olivat epähuomiossa "unohtaneet" tarkistaa tulosliuskan seuraavan sivun. Sitkeytemme palkittiin parin suomalaisen kirosanan avittamana :)
Espanjalaiset...huoh...
 

 
Perinteinen kolmemetrinen paella kypsymässä juoksijoille. Pablo taustalla tosin tuskasteli hitaan kypsymisen takia sillä polttopuut taisivat olla hieman märkiä...
 

 
Kaurapuuron ja appelsiinien voimalla hankittuja mitalisijoja tuli caffille siis 5 kappaletta. Taas sivuttiin ennätystämme joka on 6 kpl yhdessä kisassa!
 
 

Jokainen maaliinpäässyt sai toki myös ihka oikean mitalin kaulaansa!
Tulokset löytyvät RESULTADOS kohdasta kunhan sinne päivittyvät...

http://wwwe.cartagena.es/portaldeportes/mediamarathon/index.asp

Tarkemmat tulokset löytyvät ajanottajan sivuilta:

http://www.crono3.com/MMCT13.pdf
http://www.crono3.com/11KMCT13.pdf