28 huhtikuuta 2010

Meidäncostablanca



Talven kotiseutumme lehti no.2 oli juuri ilmestynyt ennen lähtöäni Suomeen. Minulla onkin laatikollinen niitä mukana ja tarkoitus on jakaa niitä oikeille ihmisille. Kenties uusille talviasukeille seudullemme.
Kiinnostusta lehti onkin herättänyt, kun olen kertonut talvistani Torressa.
Jos haluat lehden, voit tulla noutamaan sen minulta Helsingin Kaivarista.
Myöskin ilmoittamalla osoitteesi voin lähettää sen sinulle!

Alustavasti sovimme Väiskin kanssa, että seuraavaan numeroon tekisimme taas jutun seuramme toiminnasta. Ehdotuksia harrastustoiminnan monipuolistamiseksi otankin mielelläni vastaan.
Keskusteluja on jo käyty mm. aamujumpasta (myös äijille) keskustan rannan alatasanteella.
Myöskin tutustumista urheilukentällä kaikkiin kenttälajeihin on suunniteltu.
Kaikki halukkaat siis pääsisivät kokeilemaan miltä tuntuu heittää keihästä, työntää kuulaa, hypätä pituutta tai korkeutta. Kiekosta, ratajuoksusta, punttisalista ja uimisesta puhumattakaan.
Ehdotettu on myös yhteislenkkiä lauantaiaamuisin kiertämällä pohjoisempi suolajärvi. Pituutta sillä olisi vajaat 20km. Perinteinen torstaiaamu on edelleenkin varattu ratatreeneihin.

http://www.meidancostablanca.com/

24 huhtikuuta 2010

HH6H2010


Suomen juoksukauden ensimmäinen ylipitkä on sitten suoritettu!
Vantaan tikkurilassa hiekkaharjun kentällä juostiin tänään 6 tunnin ultra.
Eli yksinkertaisesti juostaan 6 tuntia niin pitkälle kuin jaksetaan urheilukentän 400m rataa kiertäen!
Se ei ole ollenkaan niin tylsää miltä se kuullostaa uskokaa pois!
Juttuseuraa riittää ja huolto on vain max. 400m päässä sekä suuntaa vaihdetaan 2 tunnin välein jesssss!
Aamu oli hyisen kolea +2 asteinen ja hieman tuulinen eli juoksuvarusteiden valinta teetti hieman (paljon) pohdiskeluja.
Toki vaatetusta voi vähentää tai lisätä matkan varrella mutta siihen kuluu aikaa ja sitä vastaanhan tässä taistellaan!
Melkoinen muutos itselleni lämpötilan suhteen verraten Torreviejaan ja vaatetta tulikin puettua reilusti.
Myös huoltopöytä on tärkeä osa pitkässä juoksussa.
Kokemus auttaa varaamaan siihen itselleen sopivia energianlähteitä kuten esim. mustikkakeittoa, juotavaa jogurttia, energiajuomaa, donitseja, banaaneja, nakkeja, suklaatia, kauravelliä, karjalanpiirakoita ja tietty vettä, suolatabletteja, magnesiumia, laastareita, vaseliinia, neulan, buranaa, vaihtovaatteita... lista voi olla loputon!
Reilut 50 juoksijaa oli päättänyt lähteä kokeilemaan kestävyyttään tänään.
Mukavan pieni tapahtuma, jossa tulee aina uusia tuttavuuksia kun vaan juttusille rupeaa.
Itselleni kävi "tekninen moka" enkä saavuttanutkaan 60km rajapyykkiä, vaikka siihen pyrinkin. Nyt on hyvä syy tulla ensi vuonna uudestaan!
CA Finlandiasta oli juoksemassa lisäkseni Eka ja huoltamassa Heltsu.
Nyt on sitten paikat sen verran romuna että lenkkareita en halua nähdä tai edes kuulla niistä mitään puhuttavankaan ainakaan viikkoon...
toisaalta 2 viikon päästä on edessä HCR2010 ja siihen pitäisikin alkaa kohta valmistautumaan.
Kyllä elämä on sitten mukavaa kun saa liikkua sydämen kyllyydestä!
Ainoa asia mikä itseäni tällä hetkellä harmittaa on se, että huomenna juostaan Murcian Jumillassa puolimara ja minä en ole siellä mukana vaikka haluaisin!


http://www.championchip.fi/index.asp?pid=49
http://www.seponkotisivut.com/vb/showthread.php?t=16981
http://www.chiplevante.net/10MMJUMILLA/index2.asp







16 huhtikuuta 2010

KOTIMAA

Kotimaa tää pohjoinen, hyvin kylmä ja sateinen!
Kyllä on melkoisen suuri ilmastoshokki palata taas Suomeen.
Ei tietoakaan kuivasta ja aurinkoisesta ilmanalasta.
Pakollisen 4 päivän tauon jälkeen läksin tiestölle kiertämään Helsingin niemeä.
Myönnetään että ilma on hyvin happirikasta mutta +5 ja kylmä vesisade isoine kuraisine lätäkköineen antaa haastetta.
Seurasin mennessäni ilmastotuhkan luonnetta ja ehkä tuo kuvassani oleva pilvistö oli juuri sitä hmmmm...
Lunta ei ole enään nimeksikään muuta kuin harvoissa kasoissa.
Riku käyttikin tilaisuutta heti hyväkseen ja peuhasi itsensä läkähdyksiin jo parin ensimmäisen tunnin aikana.

http://www.helsinki.fi/





15 huhtikuuta 2010

MS FINNMAID





Talvi Torressa on nyt konkreettisesti takana!
Viimeinen legi laivalla Travesta Stadiin on levon aikaa pitkän automatkan jälkeen.
Matkaa tuli tällä kertaa yhdellä yöpymisellä (Chanas) 2456 km.
Alkumatkasta reilut 500km satoi vettä, mutta sen jälkeen kelit ovat suosineet kuivalla autobahnalla ja tuulettomilla vuoristoteillä.
Taas tuli yksi kiintiö täytettyä joksikin aikaa, nimittäin vauhdin hurma!
Vaikka pidän matkanopeutena yleensä 135-140km/h niin 80% kanssamatkustajista painelee ohitse mennen tullen...
Jotakin urheilullista laivallakin on toki kuntosalin merkeissä, mutta kansi on sen verran pieni että lenkkareita ei kannata jalkaan laittaa.
Riku tylsistyy helposti näillä laivoilla tekemisen puutteeseen ja jäikin odottamaan helikopteria jos vaikka nopeammin maihin pääsisi!
Hiekkalaatikolla en ole koskaan vielä yhtään koiraa nähnyt, sen verran onneton tekele se on vaikka laivalla useita nelijalkaisia onkin.
Kylläpä osaa keli olla kaunis Itämerellä, lähes täysin tyyntä ja aurinko paistaa.
Onneksi melko tarkasti 6 kuukauden kuluttua olemmekin jo menossa vastakkaiseen suuntaan!

11 huhtikuuta 2010

SE VENDE CAMISETAS




Urheileminen ja varsinkin juokseminen pitää harrastajansa paidoissa!
Jos jaksaa ja ennenkaikkea haluaa kiertää näitä Espanjan lukemattomia kilpailuja, niin vuosisaldoksi voi saada hyvinkin 40-50 paitaa!
Saldoni talvelta 09-10 roikkuu makkarin ikkunakaltereissa vain testimielessä, jos vaikka jonain päivänä pistänkin paitakaupan pystyyn...
Oikeat juoksijat ovat kertoneet, että aiemmin kilpailuista sai puuvillapaitoja.
Viimeaikoina trendi näyttäisi olevan näihin teknisiin tuotoksiin.
Eihän näillä ihan sunnuntaikirkkoon mennä, mutta arkena toimii hyvin tietty kaikenlaisen hikoiluharrastuksen lisäksi.
Huomenna tiistaina lähden ajelemaan kohti Travea ja perjantaina olenkin sitten suomessa. Näin meni tämä talvi ja paljon uusia kokemuksia rikkaampana palaan taas maisemiin lokakuun puolessa välissä.
Päivitän toki blogia menneen talven tapahtumilla, joita kertyikin mukavasti.

ELCHE 11.4.2010

Euroopan suurimman palmupuiston puolimara oli taas mahtava kokemus!
Ensimmäisellä puoliskolla oli enempi ja vähempi mäkiä. Pitkiä loivia ylöspäin ja onneksi myös alaspäin, sekä lyhyitä jyrkkiä ylös ja alas eli voimia kuluttava reitti heti alusta alkaen.
Reilut 2000 juoksijaa mahtui hyvin leveille kaduille palmujen alle.
Osan matkaa mentiin myös vanhassa kaupunginosassa hyvin kapeilla kävelykujilla, joissa onneksi oltiin myös polttavalta auringolta hetken aikaa suojassa.
Tapana täällä on laittaa juoksijat yhteiselle ilmoitustaululle, josta voi tarkistaa oman juoksunumeronsa ja tsekata löytyykö sukulaisia samasta härdellistä!
Tunnelman luojina espanjalaiset ovat aivan omaa luokkaansa eikä tämä tehnyt poikkeusta. Musiikki soi 110db ja kuuluttaja yritti kertoa kaupungín historiasta samaan aikaan. Ainoat faktat minkä bongasin, oli että espanjan vanhin puolikashan se tässä eli 38:s kerta kun tämä kisa järjestetään ja reittiennätys 1.01.xx eli ihan hyvä mäkisyydestä huolimatta.
Tämän kilpailun myötä tulee kyllä palmukiintiö täyteen pitkäksi aikaa!
Kotiin tultuani ja saunaa lämmittäessäni kuulin pientä vikinää pukuhuoneen nurkasta ja jopas jotakin! Olin unohtanut oven raolleen ja yksi naapuruston monista villikissoista oli tuonut 4 vastasyntynyttä poikastaan hoteisiini! Hmmmmm..... olen lähdössä ylihuomenna ajelemaan suomea kohti ja talossa on kissanpoikasia... Jos jollain on antaa hyviä vinkkejä, niin mielelläni otan vastaan!

http://www.atletismodecatlon.com/











06 huhtikuuta 2010

EL CAMPELLO 2.4.2010

Biitsijuoksukilpailu oli eksoottinen kokemus!
Hyvä että perille edes päästiin Jonnan kanssa kun ajoin kaikki risteykset ohitse ja useampaan kertaan...
Pikkukaupungin fiilis oli käsin kosketeltavissa ja juoksijoita oli reilut 420 starttaamassa aurinkoisen ja tyynen sään aamuna.
Kahden kierroksen kisassa n.1,5km oli ensin upottavaa rantahiekkaa tai valinnaisesti kovempaa, mutta silloin meren aallot huuhtelivat jokaisella askeleella puoleen sääreen.
Seuraavat noin 700m oli kivikkoa, osa kiivinkokoista ja osa kookospähkinän suuruusluokkaa, jotenka tooooosi tarkkana sai olla. Muutama juoksija linkkasikin siihen malliin että keskeytys oli varmaan edessä.
Loput kierroksesta oli rantapaseota sivuten täysiä rantakahviloita.
Toisella kierroksella olikin helpompaa mennä kun ruuhka helpotti kapealla juoksu-uralla ja varsinkin hiekkaosuus oli nopeampi kun pystyi aivan rannassa aaltoja väistellen painella.
Kisan järjestelyt olivat täydelliset ja bolsa sisälsi kaiken mitä isommissakin kisoissa, ellei vielä enemmänkin!
Paluumatkalla ajeltiinkin sitten kiireettömästi läpi Alicanten rantatien ja sulauduttiin valtavaan joukkoon pääsiäislomailijoita!


http://www.grupobrotons.com/WEBS%20TEMPORALES/Carrera%20Semana_santa_Campello10/index.htm