30 joulukuuta 2010

TAKTIIKKAPALAVERI






H-hetki lähestyy uudenvuodenaattona ja kaikki Crevillenten kisaan lähtevät olivatkin torstain ratapäivänä taktiikkapalaverissa.
Jännittynyt fiilis oli aivan käsin kosketeltavissa kun kävimme läpi tulevan kilpailun yksityskohtia ja varsinkin sitä loppuillan palauttavaa iltaohjelmaa.
Kilpailun startti on siis aattona klo.18.00 ja juostava matka on 10km pitkin pikkukaupungin kapeita, mutkittelevia ja mäkisiä katuja.
Kolmella autolla lähdemme paikan päälle ja se tärkeä kilpailun jälkipuinti tapahtuu Sarin ja Peten kotona syöden, saunoen, uiden ja tinaa valaen huipentuen keskiyön ilotulitukseen ja vuoden vaihtumiseen!
Kaikki tuntuivat olevan kisakunnossa ja positiivisella mielellä odottaen huimaa karnevaalitunnelmaa kilpailussa sekä juhlatunnelmaa iltajuhlassa!

http://www.marathoncrevillent.com/sansilvestrecrevillentina/

28 joulukuuta 2010

KAUAN KAIVATTU KANAVAJUOKSU






Aivan mahtava reissu tuli tehtyä tuon kuuluisan kanavan loppujuoksulle.
Kastelukanava päättyy isohkoon tekoaltaaseen Cartagenan maaseudulla ja pituutta kanavalla on 64km.
Pete heitti meidät autolla aikaisin aamulla sinne ja päätimme juosta takaisin kotiin.
Aikaa tuohon retkeilyyn ja mahtavien maisemien katseluun meni reilut 6 tuntia ja repullinen evästä sekä useampi litra vettä, kokista ja urheilujuomaa.
Kanava kiertelee pitkin Murcian maaseutua lukemattomien appelsiini, mandariini, sitruuna ja oliivipeltojen keskellä. Tämä on todellakin oikea euroopan ruoka-aitta!
Pitihän sitä taas kerran toki napata pari naranjaa matkaevääksi reitin varrella olevista puista.
Sää oli täydellisen tyyni, aurinkoinen taivas ja maaseudun tuoksut ympärillämme.
Seuraavaksi alammekin valmistautua vuoden viimeiseen kilpailuun eli Crevillenten uudenvuodenjuoksuun, joka starttaa 31.12. klo. 18.00 tuolla naapurikaupungissa vuoren juurella.

25 joulukuuta 2010

JOULUAATTO 2010





Jouluaattona teimme perinteisen Mikkelin (San Miguel) ja Montrealin (Los Montesinos) kierroksen, joka on pituudeltaan noin 32 km.
Kestoltaan tuo lenkki on jotakin 3 ja 5 tunnin väliltä, riippuen kuinka monessa baarissa matkalla poiketaan!
Tällä kertaa istahdimme vain kolmessa kuppilassa tsufeella, cokiksella ja bissellä.
Armottoman kova ja puuskittainen (yli 30m/s) pohjoistuuli siivitti myötätuuliosuuksia, mutta vasta- ja sivutuuliosuudet etu- ja sivukenossa mennen jättivät varmasti jälkensä niin psyykkeeseen kuin kenkien pohjien kulumispaikkoihinkin.
Matkasta kuitenkin selvittiin ja aattoiltaa nautittiin keskikaupungilla kattojen tasalla perinteisiä suomalaisia jouluherkkuja nauttien.
Iloista ja leppoisaa Joulunaikaa kaikille Teille!

21 joulukuuta 2010

PUKKIJUOKSU






Perinteinen pukkijuoksu sai tänään jatkoa kun Joulupukkimme täyttikin samalla vuosia.
Ystävät seuralaiset olivat antaneet lahjaksi pukille yhtä monta kilometriä yhteislenkkiä kuin tuli vuosia täyteen!
Lenkki alkoi aamulla 10.00 Torreviejan Los Altoksesta ja kierteli kaupungin rantabulevardeja ja erityisesti La Matan hiekkarantaa läpi Guardamarin aina Rio Granden punaiselle majakalle.
Yhteen suuntaan tuli 22 km ja sitten takaisin lähtöpisteeseen johon saavuimme noin klo. 16.15 ja kilometrit ja vuodet tulivat täyteen!
Erityisen hyvä syntymäpäivälahja olikin ja sauna päälle kruunasi kaiken ennenkuin pääsi hierojan käsittelyyn illan tuntumassa!
Huomenna keskiviikkona on lepopäivä juoksusta mutta lentopallo on ohjelmassa 15-17!
Ratatreenit jatkuvat taass torstaina klo. 11.00 ja sitten valmistaudutaan Joulun viettoon!

19 joulukuuta 2010

JUOKSUTREENEJÄ





Kulunut viikko on sisältänyt melko paljon erilaisia juoksutreenejä.
Viime perjantaina hain Alicanten kentältä muutaman jäsenen Kuopiosta.
Kilometrejä alkoi kerääntymään ja itsellänikin yli 100km sisältäen Pachecon puolimaratonin.
Ekalla taisi tulla lähemmäs 250km ja Retulla lähemmäs 150km.
Tärkeä osa noilla pitkillä lenkeillä on huoltajan mukana olo polkupyörällä.
Kuivaa paitaa, juomaa, syömää ja henkistä tukea kun alkaa askel painamaan.
Seuramme ykköshuoltajat ovatkin tällä hetkellä Heltsu ja Ellu!

Tapasimme perjantaina myös Guardamarista tulleet Vesan ja Marketan.
Euroopan suurimmilla markkinoilla käytiin ja lounasta nautimme kuoharin kera muistellen Spartasen Ekan Sparhtahthlhlonhlohnnin 246km urakointia Kreikassa.

Torstain ratatreeneissä oli jäseniä peräti 7 paikalla.
Edellä mainittujen lisäksi Sepi ja Seppo olivat nauttimassa hienosta säästä ja rataa kiertämässä.
Molemmat päättivät lähteä myös Crevin 10km uudenvuodenjuoksuun.
Nyt meitä on siis jo seitsemän kilpailijaa CA Finlandiasta mukana.
Vielä kerkeää joukkueeseen mukaan jos halukkaita vaan löytyy!

Kelit ovat olleet suht kohtuulliset verratuna keski- ja pohjoiseurooppaan.
Välillä on pitänyt viileenpää ja sitten taas aurinko on hellinyt, mutta lunta ei vieläkään ole näkynyt kuin teeveestä!

12 joulukuuta 2010

TORREPACHECO


Noin 800 juoksijaa lähti taivaltamaan puolimaratonia sunnuntaiaamuna klo.10.00 pikkukaupungin katuja. Keli oli täydellinen +14 astetta, tyyntä ja puolipilvistä.
Tunnelma oli taas 120 desibelin hujakoilla bändien ja kuuluttajan kilpaillessa toisiaan vastaan. Lähtö viivästyi 10 minuuttia kun osa lämmittelijöistä hengaili lähtöviivan väärällä puolella liian pitkään.
Vielä tuntui minulla satkun rasitus ja vauhtia en saanut kerättyä tarpeeksi. Keskivauhdilla 4.34 jolkottelin ja jännitin pääsenkö perille asti kun lähes kaikki jalkojen lihakset kramppaili enempi ja vähempi.
Onneksi en kävelemään joutunut ja kisasta jäikin hyvä hyvä mieli.

Maali-ikkuna lähtösuoran toisessa päässä. Punaista mattoa pitkin pääsi tällä kertaa nautiskelemaan viimeiset metrit. Se oli jopa aivan tasainen eikä yhtään kupruilla kampittaakseen väsynyttä taivaltajaa.
Kaupunki sijaitsee Murcian maakunnassa todella tasaisella ylängöllä. Reitti oli aivan superhypermega tasainen ja kaivon kannet taisikin olla suurimpia nousuja.
Pitkiä suoria peltojen keskellä sekä asuinaluiden välissä. Onneksi ei tuullut, sillä suojaa ei olisi ollut nimeksikään.

Palkinnoissa ja juoksijan "bolsassa" käytetään hienoa mielikuvitusta. Tuo pitkähihainen tekninen juoksupaita ja juoksuun sopivat hanskat ovat melko tavanomaisia ja toivottujakin. 10 pistettä tulee tällä kertaa tuoreista salaattitarpeista!

http://www.atletismotorrepacheco.com/

09 joulukuuta 2010

LÄMPÖAALTO


Täällä on hemmotellut lämpöaalto, joka on parhaimmillaan ollut +24-26 astetta. Vielä viikon verran on luvassa moista, mutta sitten taas tilapäisesti lämpömittari painuu todella alas. Pitkän ajan ennusteet lupaavat jopa pakkasasteita muutamaksi yöksi ennen joulua. Parhaimmassa tapauksessa saamme lunta jos hyvin käy. Tosin kukaan tuntemani ihminen ei ole täällä vielä lunta nähnyt, mutta ei ole ilmastokaan kuin ennen.
Tänään kävimme aamupäivällä taas urheilukentän radalla kiihdyttelemässä. Kyllä oli antoisaa taas antaa vauhdin hurmaa jaloille ja aivoille. Teimme useita 100m vetoja 200m palautuksilla. Toivottavasti näistäkin oli taas hyötyä kun ensi sunnuntaina on vuorossa Torrepachecon puolimaraton vuorossa. Kentällä oli perinteisesti hyvin tilaa ennen kuin koululaiset tulevat yleensä puolen päivän jälkeen.

Rannat kaikuvat tyhjyyttään vaikka esim. meille suomalaisille lämpöä riittää aivan mainiosti. Toki kesälomakuukaudet ovat menneet täälläkin ja kesäisin turismista elävä rannikko rauhoittuu syyskuun jälkeen huomattavasti.
Toki tuolla keskikaupungin pikkurannoilla riittää auringonottajia ja jopa uimareita.

Rikulla on kavereita riittänyt. Ne koirat, jotka vapaana täällä liikkuvat ovat hyvin sosiaalisia. Sitten taasen ne joita tiukasti hihnassa pidetään lienevät enempi vahteja ja eipä paljoa kannata lähestyä.

http://tiempo.meteored.com/prediccion_para-Torrevieja-Alicante-Espana-Europa-.html

06 joulukuuta 2010

GUARDAMAR CROSS VIII



Mahtava iltakilpailu on taas takana!
Kyllä Guardamarin C.A.Maratonianoksella on jo hyvä kokemus kilpailujen ja tunnelman luojana! Lähes 800 juoksijaa oli mukana nauttimassa +18 asteen lämmöstä juosten 7km matkaa hippulat vinkuen illalla klo. 19.00.
Reitti oli mielestäni parempi kuin viime vuonna. Kierrettiin keskikaupungin katuja iltavalaistuksessa 2 kierrosta ja niitä 90 asteen mutkia oli paljon vähemmän. Nopeimmat juoksijat olivat liikkeellä alle 3.00min/km ja ne nautiskelijat sitten noin 8.00min/km vauhdilla!
Caffista oli mukana juoksemassa Marketta ja Mikko. Vesa oli huoltamassa tällä kertaa ja niitä arvokkaita juoksukuvia ottamassa.
Järjestävän seuran Maratonianoksen el presidente Manuel Macia Senent sai myös seuramme paidan lahjana mukavasta yhteistyöstä ja kulttuurien kohtaamisesta.

http://www.maratonianos.es/

6.12.2010



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Sattumalta täällä Espanjassakin on pyhäpäivä eli valtakunnallinen perustuslain päivä.
Valmistaudumme kohtapuoliin lähtemään Guardamariin, jossa illalla klo. 19.00 starttaa Cross VIII katujuoksukilpailu pituudeltaan 7,0 km.
Loppuviikosta vierailemme paitatehtaalla ja jätämme 100 kpl tilauksen seuran juoksupaidoista. Alustavasti ne eivät enään ole ilmaisia jäsenille, vaan ostohinnaksi tulee suuruusluokkaa 5,00 euroa/kpl.
Toisaalta jäsenmaksua seuralaisilla ei vielä ole!

21 marraskuuta 2010

HARRASTUSPAIKAT



Tänään oli lepopäivä kaikesta harrasteesta. Rikulenkitkin tein pyörällä sparraten ja jalkojani säästellen.
Säätila täällä alkaa hiljalleen tai tilapäisesti viilenemään, jää nähtäväksi kummin käy. Luvassa on vain 15-17 asteen lämpötiloja, mutta onneksi sateita ei ole luvassa.
Oheisessa kuvassa on osa seuramme vakiintuneista harrastuspaikoista.
Paikat toki voivat vaihtua ja kellonajat muuttua, jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan. Eikö olekkin niin, että suunnitelma on huono, jos sitä ei voi muuttaa!
Tapahtumiin tulijoiden onkin syytä ilmoittaa minulle tulostaan, jotta homma toimii!

20 marraskuuta 2010

KOTIRANTA


Ehdoton suosikkini on tämä linnanrakentajakaveri. 24/7/31/365 hän jaksaa rakentaa ja korjailla luomustaan. Pitää myöntää että hieno on! Minkä suurenmoisen rakentajan/arkkitehdin maailma menettääkään hänessä. Melkoinen sissi on kyseessä kun alunperin luulin hänen asuvan linnansa vieressä olevan varjon alla. Totuus selvisi kuitenkin joku aika sitten, että kaveri asuukin pakettiautossa nurkan takana.
Huomatkaa valtavat lumikasat taustalla!


Näitä kuntohärpäkkeitä on useissa eri väreissä ja kokoonpanoissa. Ajatus on varmasti hyvä, mutta yllättävän moni niistä on joko yksinkertaisesti ruostunut rikki tai vain kaatunut puutteellisen perustan vuoksi.


Tutun näköinen Molokki!
Hyvin on vientiponnistelut tuottaneet tulosta, sillä näitä suomalaisia syväkeräysjärjestelmiä on kaupungissa useita. Tosin työsarkaa vielä riittäisi, jotta kaupungin tuhannet muut jätteiden keräyspisteet saisi suomalaisen laatujärjestelmän espanjalaisen avoimen ja tuulella pitkin ympäristöä levittävien roskien keräyssäiliöiden tilalle.


Viimeiset JÄTTIPUTKET odottavat asennusta aivan rannan tuntumassa. Kyseessä on EU:n tukema (n.250 milj. euroa) vesilaitosprojekti, joka tekee merivedestä juomakelpoista vettä. Monopoli vedenjakelussa näillä seuduilla on Iberdrolalla, joka tuottaa juomaveden kaukaa Kataloniasta asti putkia myöten. Tämä paikallinen hanke on poliittisesti hieman vastatuulessa ja jää nähtäväksi, käynnistyykö vesilaitos koskaan ja jos se niin tekee, niin meneekö "makea" vesi lopulta appelsiiniviljelmille.

Niin, tulihan sitä tänäänkin taas hieman kuntoiltua. Aamulla 10.00 oltiin Janin ja Josen kanssa järvien välissä tunnin kevyellä lenkillä. Iltapäivällä lätkittiin pari tuntia lentistä ja päälle sitten nelisen tuntia rikulenkkiä ihan vain kävellen!

19 marraskuuta 2010

GUARDAMAR DEL SEGURA

Seuraavaksi aion ilmoittautua siihen Guardamarin paikalliseen 7km katujuoksukilpailuun, joka käydään Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12. illalla klo. 19.00. Mukava tapa juhlistaa Suomea juoksemalla espanjalaisen kaupungin läpi satojen kilpailijoiden kanssa ja paidassani on suomen siniristilippu ja teksti FINLAND!



Tänään vajaan tunnin biitsijuoksun jälkeen ihailimme talon katolla olevaa kuntosalia ja jacuzzia. Melko mukavalla paikalla ovat pitää myöntää.



Kaukana merellä kaupungin edustalla on kuin keinotekoinen, kelluva saari, jossa viljellään kalaa paikallisiin tarpeisiin. Vastaavia suuria laitoksia on useampia avomerellä.


Pitkästä aikaa pääsimme taas Guardan rannalle juoksemaan. Toki Vesa ja Marketta ovat asuneet täällä jo viime elokuusta asti ja seutu onkin heille kuin koti. Ranta on ollut aina suosikkejani ja siintä saa peräti 24 km lenkin edestakaisin juostuna. Meren kohina taustalla ja sopivan pehmeä hiekkapohja on mitä parhain ympäristö nauttia juoksemisesta.



http://www.maratonianos.es/

18 marraskuuta 2010

RADALLA




Torstai on toivoa täynnä ja radalla tuulee!
Onneksi myös aurinko paistoi kun olimme Sepon kanssa tämän syksyn ekoissa ratatreeneissä. Hyvin kulki molemmilla lähes virheettömällä mondo pinnalla.
Muutamat 100m vedot kevyen hölkän seassa tekivät hyvää avaten paikkoja niin jaloissa kuin keuhkoissakin.
Seppo taisi melkein jo luvatakkin lähteä mukaan Torreviejan puolimaratonille sitten helmikuun lopulla. Hienoa jos suunnitelma onnistuisi ja Suomen joukkue saisikin melko varman mitalistin omaan ikäsarjaansa!
Sen verran kova kunto miehellä on, että ei näistä paikallisista ainakaan ole vastusta!
Itse ilmoittauduin eilen sinne Benidormin puolikkaalle. Yllättäen startti onkin illalla klo. 18.00 normaalin aamun sijaan. Eipä haittaa, onhan nuo kaupunkikisat ihan mukavia illallakin katuvalojen loisteessa, kun tunnelma on melko erilainen hämärässä.
Kotimatkalla poikettiin suomalaiseen kauppaan Torremarkettiin moikkaamaan Kaijaa ja Saraa. Vakio ostokset tuli taas mukaan eli itseleivottua ruisleipää, maksamakkaraa ja mustikkakeittoa. Mitäpä sitä mies muuta tarvitsisikaan.... no ehkä se kylmä olut vielä lisäksi!

16 marraskuuta 2010

PERUSLENKKI







Tänään päätin lähteä toiselle n. 11km palauttavalle lenkille Gibin rääkin jälkeen kun niin kovasti jo polttelee päästä baanalle.
Mitään kipuja tai vaivoja ei ole ilmaantunut ja motivus nouseekin aivan kohisten.
Tietty itselläni ei ole aiempaa kokemusta 100km juoksun palautumiajasta, jotenka joudun kuuntelemaan asiassa kokeneempia juoksijoita.
Luulenpa että hiljalleen voinkin aloittaa päivittäiset treenit, mutta ilman kovia rasituksia vetojen tai matkan suhteen.
Seuraavana tähtäimessä onkin lauantaina 27.11. juostava Benidormin puolimaraton.
Ajatuksenani on vähintäinkin hölkätä se läpi ja tutustua perinteiseen turistirysään, kun tähän mennessä olen ajanut aina vain kaupungin ohitse motaria pitkin.

Kävimme tänään Rikun kanssa iltalenkillä tuolla meidän Campolla.
Pojan mielestä se on parhaimpia paikkoja saalistaa niitä satoja ellei tuhansia
jäniksiä joita siellä asustelee.
Koskaan se ei vielä ole pupua kiinne saanut ja luulenpa että ei se ehkä haluakkaan!
Jahtaaminen on paljon mukavampaa ja jännittävämpää kun niitä vilistää joka suuntaan ja pää on ihan pyörällä.

http://www.benidormmediomaraton.com/ingles/index.asp

15 marraskuuta 2010

TARHALLA








Kävimme tänään Jonnan kanssa viemässä lahjoitustavarat koiratarhalle.
Tarha sijaitsee aivan kaupungin kupeessa, mutta kuitenkin omassa rauhassa luonnon keskellä.
Kyllä oli lämmin vastaanotto isompien vahtikoirien puolesta ja halauksia, suukotteluja ja rapsutteluja olisi voinut jatkua loputtomiin.
Tapasimme nyt ensimmäisellä vierailulla siis ensisuojan asukit. Catalina, Alba, Melchor, Buelo ja Olga olivat vastassa ja nuuskivat meidät, auton ja tavarat huolella läpi.
Hyvin kodinomaisissa olosuhteissa yli kaksikymmentä koiraa elää aivan ihmisten keskuudessa.
Myöskin koirien omat mökit on sisustettu hyvin mukaviksi ja piha-alueen pöpelikkö antaa mahdollisuuden kirmata alkukantaisten vaistojen mukaisesti.
Yllättävän sairaustapauksen vuoksi emme kuitenkaan voineet mennä pienten koirien alueelle tällä kertaa, mutta ensi viikolla tilanne korjaantunee ja teemmekin uuden vierailun ensi tilassa ja näemme samalla kuinka lahjoitustavarat on otettu käyttöön.
Kaffitorrevieja tukee säännöllisesti www.kulkukoirat.com toimintaa.
Tiedoksenne, että IAU:n sivuille on ladattu uusia kuvia ja liikkuvaa kuvaa Gibin 100km kilpailusta.

http://www.iau-ultramarathon.org/